Tervetuloa blogiini!

Blogini ilmestyy aina jokaisen kuukauden ensimmäisella viikolla. Tulen puhumaan asioista, jotka ovat vaikuttaneet minun omaan elämääni paljon ja nostaneet elämänlaatuani sekä onnellisuuden tunnettani. Uskon ja tiedän, että myös sinä voit muuttaa / parantaa elämääsi.

Blogi perustuu paljolti tulevan, uuden kirjani: "Ajattele sitä mitä haluat" tiivistettyihin aihepiireihin.  Kun luet blogiani, toivoisin sinun lukevan sitä avoimin mielin ja jättämään kriittisen asenteesi taustalle. Suosittelen lukemaan tekstin aina kahteen kertaan, sillä toisto on avain menestykseen.

Minun mielestäni menestys on jonkun tärkeän tavoitteen asteittaista saavuttamista. Lisäksi se tarkoittaa mielestäni kokonaisvaltaista rakkautta, ystävyyttä, luotettavuutta, tasapainoisuutta elämän eri osa-alueiden välillä sekä ennen kaikkea sisäistä tunnetta onnellisuudesta että vapaudesta. Moni harhautuu luulemaan, että menestys on vain rahaa ja materiaalia. Väärin, se on kokonaisuus.

Olin itsekin aika epäileväinen, kun minua ensimmäistä kertaa  kehoitettiin aloittamaan itsensä kehittäminen eli tietoisuudentason nostaminen. Aloitin itse lukemalla 30 minuuttia päivässä arkipäivisin. Jo muutamassa viikossa aloin ymmärtää miten hienojen asioiden kanssa olin tekemisissä. Tämä on ehdottomasti ollut yksi elämäni hienoimmista asioista ja tiedän, että se tulee jatkumaan läpi koko elämäni. Nykyään luen noin tunnin päivässä ja käyn säännöllisesti seminaareissa. Nyt olen mielestäni riittävän kokenut kertomaan oppimistani asioista myös muille ihmisille.

Miten valmentautuminen on vaikuttanut minun elämääni? Aluksi turhat murheet alkoivat jäämään pois elämästäni. Se oli todella hienoa, kun oivalsin miksi käyttää turhaa energiaa murehtimiseen. Sen sijaan on järkevää käyttää tuo sama energia niihin asioihin, joita elämässäni haluan.

Seuraavaksi aloitin työstämään juurtuneita, moninaisia ja pinttyneitä tapojani (paradigmoja). Niitä minulla oli elämässäni kertynyt. Tätä kautta aloin voittaa pelkojani. Enää minun ei tarvitse esimerkiksi miettiä sitä, mitä muut ajattelevat minusta, muuta kuin lakien ja yleisen hyväksynnän rajoissa. Tottakai minulle on tärkeää, että mitä minun läheiseni ajattelevat minusta, koska he ovat minulle tärkeitä. Tiivistettynä tarkoitan tällä sitä, että minun toimintaani eivät rajoita muiden ihmisten mielipiteet minusta ja minun toimintamalleista, tiedän kristallin kirkkaasti mitä teen. 

Olisi järkevää oivaltaa ja ymmärtää, että menestys on elämäntapa, joka tulee oikeanlaisesta tekemisestä. Mitään arvokasta ei voi koskaan saavuttaa nopeasti. Jos joku väittää, että voi,
 niin väittäisin, että hänen tietoisuudentasonsa ei vain ole vielä sillä tasolla, että hän tietäisi tarpeeksi mistä puhuu.

Menestyminen elämässä ja sen eri osa-alueilla on minun mielestäni suoraan verrannollista omaan tietoisuudentasoon asioista. Tietoisuudentaso tarkoittaa mielen kehittymistä, opiskelemista, toistamista, oivaltamista ja kokonaisuuksien ymmärtämistä.

Minun mielestäni neuvoja kannattaa kysyä vain ja ainoastaan  asiantuntijoilta. Eikö näin?

Jos haluat oppia muuramaan, silloin sinun kannattaisi tutustua muuraamiseen liittyvään kirjallisuuteen ja pyytää lisäksi kokenut muurari avuksi ensimmäisille työmaille avustamaan, jotta asiat menisivät kerralla oikein ja välttyisit turhilta virheiltä. Mielestäni on järkevää kysyä neuvoja sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat haluamasi tavoitteen jo saavuttaneet ja tietävät tarkalleen kuinka se tehdään. Olen aivan varma, että opit muuramaan ja sinusta tulee perustaitava muurari. Se, että tuleeko sinusta huippumuurari riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon olet valmis "heittäytymään" muurauksen ja keskittymään siihen. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, että onko sinulla luonteista lahjakkuutta esimerkiksi muurauksissa vaadittaviin ominaisuuksin.

Monet ihmiset ovat jo käyneet menestyksen tien ja tietävät kuinka se tehdään. Kaikki tämä tie menestykseen on kirjoitettu jo kirjoihin. Tämäkin asia on siis opittavissa.

Uskalla olla varma, että asiat voivat olla juuri niin, kuin ne nyt sinulle kerron. Näin ollen voit olla jo matkalla kohti muutosta.

Voisitko uskoa, että ajatusmaailman ja mielen kehittäminen johtaa ystävyyssuhteiden syventymiseen, tasapainoon elämän eri osa-alueilla, ansiotulojen kasvamiseen, tunteeseen onnellisuudesta ja ennen kaikkea VAPAUDESTA. Kyllähän ihmiset monta kertaa tietävät, että mitä pitäisi tehdä, jotta elämänlaatu parantuisi. Itse tekeminen onkin sitten jo aivan toinen juttu. Valmentajan avulla on helpompi harjoitella ja oppia.

Mina tarjoan sinulle mahdollisuutta muuttaa / parantaa elämääsi. Valmentautuminen on antanut minulle niin paljon hienoja asioita elämääni, jotta koen velvollisuudekseni kertoa näistä mahdollisuuksista myös muille.

Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan?

Kehity kanssani,

Marko "Mame" Kaarto

0 Comments
Posted on 20.7.2009 by admin
Name:
E-mail: (optional)
Smile: smile wink wassat tongue laughing sad angry crying 

| Forget Me
Content Management Powered by CuteNews

Tervetuloa blogiini!

Blogattu: 20.7.2009

Blogista

Blogini kertoo mahdollisuuksista miten voi kehittää itseään ja nostaa omaa tietoisuudentasoaan. Tietoisuudentason noustessa on mahdollista viettää laadukkaampaa, onnellisempaa ja vapauttavampaa elämää.

Blogini ilmestyy aina jokaisen kuukauden ensimmäisellä viikolla. Blogini aiheet käsittelevät tiivistetysti tulevan kirjani: "Ajattele sitä mitä haluat" aihekokonaisuuksia. 

Olen itse käyttänyt tuhansia tunteja kirjallisuuden lukemiseen, valmentautumiseen ja seminaareihin. Olen itse saanut niin paljon hienoja asioita elämääni valmentautumisen avulla, että tunnen velvollisuudekseni kertoa näistä mahdollisuuksista myös sinulle.

Uskon ja tiedän, että myös sinä voit muuttaa / parantaa elämääsi. Haluan tässä heti huomauttaa, että minulla ei ole tarkoitus tosiaankaan kertoa, että kuinka sinun täytyisi elää. Ei! se ei todellakaan ole minun asiani, vaan pikemmin haluan tarjota mahdollisuutta muutokseen. 

-Kehity kanssani.

Jaa tämä sivu
sosiaalisessa mediassa:

Bookmark and Share